Yhdeksäs vaelluspäivä
Aamupäivä pilvisen sateisena.
Majatalon aukeamisen odottelua
Taas on jotain takana. Aamulla vielä oli tsemppi päällä, kun ajattelimme homman helpottavan: vain 18 km. Saman tien alkoi satamaan ja lehmän lannassa tarpominen ylä- ja alamäkiin otti pannuun. Sanoinkin Jarille, että "jos mä vielä jatkossa rehvastelen aamulla tulevan päivän helppoutta (niin kuin oli ollut tapanani), niin tunge lehmänlantainen (ilmaisua muutettu) lenkkarini suuhuni."
Tänään kulkeminen oli niin väsyttävää, että matkan aikana ei oikein jaksanut mietiskellä mitään syvällisiä. Sitä vaan tarpoi. Pari kertaa oli hiukka enempi tsemppiä, kun oli ottanut välipalaa ja verensokeri oli noussut hieman. Päivän lauluna soi päässä Monty Pythonista tutuksi tullut (Life of Brian -leffa) Allways look at the bright side of life. Leffaa en sen enempi ajatellut, vaikka hyvä se on sekin. Harmi ettei ole tullut aikaisemmin laitettua näitä mielessä pyörineitä lauluja ylös, sillä ne ovat nousset ikään kuin spontaanisti jostain sielun pohjamudista ja epäilemättä kuvaavat joitain tuntoja päivästä. Noin niiku lonkalta heitettynä ja muisteltuna olen hyrissyt aikaisemmin ainakin Leppilammen Majataloja, tietä ja sanoja -biisiä. Sanat sopivat reissuumme kuin nakutettu.
Mitä muuta? Viereisessä pöydässä katolinen ystäväni syö iltapalaksi papujutskaa. Tapasimme reilu tunti sitten messussa. Olemme kohtalotovereita: oman reissunsa 10:ntenä päivänä hänen vasemman jalkansa pikkuvarvas oli samalla tavalla tulehtunut kuin omani (näyttikin sitä ja pahalta näytti, yäk). Omaa varvastani vaivasi tulehdus niin paljon, että olin suosiolla patikoinut koko päivän jalkineparilla mallia Paasio (kuva yllä).
Kello tulee nyt 22.00. paikallista aikaa ja menen nukumaan. Jari teki saman jo tunti sitten.
Mip-terveisin
Lauri Frosti
Post Scriptum:
Ai niin, laitoin seuraavan jutun Kouvolan Sanomiin (ilmestyi 16.6.) alla olevan kuvan kera:
"Pyhiinvaeltaja nauttimassa vaelluksen lomassa eksoottista hedelmää, jota paikalliset kutsuvat plátanoksi."
Tätä kirjoitettaessa on perjantai-iltapäivä jo pitkällä. Nousimme aamulla kuuden maissa ja saavuimme päivän kohteeseen eli Sarrian refugioon ennen kuin se oli ehtinyt auetakaan. Odottelimme puolisen tuntia ja saimme ensimmäisten pyhiinvaeltajien joukossa paikan majatalossa. Normaalirutiineihimme majataloon saavuttaessa kuuluu asettuminen paikoilleen eli sängyn varaaminen ja tavaroiden epämääräinen levittäminen. Pesut ovat tärkeitä eli suihkussa käynti ja likaantuneiden vaatteiden peseminen on hoidettava pois alta. Tämän jälkeen pienet nokoset ovat rautaa. Illalla olemme tavallisesti etsineet ravintolan, jossa olemme syöneet päivän tuhdeimman ruoka-annoksen. Paikallisissa ravintoloissa on vaeltajille varattu useasti oma "vaeltajan ateria", joka sisältää esimerkiksi alkukeiton ja kala- tai lihapääruoan. Hintana tälle on ollut tavallisesti 40-50 suomen markkaa (n. 7-8 euroa), kun on ottanut vettä ruokajuomaksi. Ruoka on ollut meille useasti myös yllätys, sillä yksikään tarjoilija ei tähän mennessä ole osannut englantia emmekä me juurikaan espanjaa. Sen verran kuitenkin olemme osanneet viestittää, että kun meille on tarjottu joko kalaa (pescado) tai lihaa (carne), niin emme juurikaan ole kieltäytyneet lihan iloista.
Mitä matkamies matkallaan syö? Ei ole ruisleipää eikä HK:n sinistä. Normaali päivämuonitus on suunnilleen seuraava: tavallisesti joka toisessa majatalossa saa perusaamupalan eli palan leipää marmeladilla ja kahvia. Tällä kuitenkin jaksaa yllättävän pitkälle. Kun edellisenä iltana on muistanut käydä kaupassa, niin aamupäivällä vaeltaessa voi mussuttaa patonkia, jonka välissä on juustoa ja makkaraa. Tai sitten jos kohdalle osuu kahvila, niin sieltä voi tilata cafe con lechen eli maitokahvin (Lauri) tai esim. zumo de Naranjan eli tuoreista appelsiineista puristetun mehun (Jari) ja muuta pientä hiukopalaa. Itsestään selvää on, että vaellettaessa kuumassa ilmanalassa vettä pitää olla mukana koko ajan. On osattava tarkkailla oman kehonsa tuntemuksia ("Tunne itsesi"), niin ettei päästä ajatuksissaan itseään puolivahingossa kuivumaan. Suklaa on myös hyvä pappilan tai siis pyhiinvaeltajan hätävara.
Lauantaipäivän jälkeen takana on yli 200 vaellettua kilometriä ja alle sata sellaista edessä. Jubii.
Perille päästyämme osallistuimme messuun.